Fellmanin pelto (2013)

Yhteisöllinen taideteos Lahden Fellmaninpuistossa 28.4.2013.

Elokuvan esitykset Lahden taidemuseossa 30.9.-6.10.


Lahdessa nähtiin ja koettiin suuri yhteisöllinen taideteos Fellmaninpuistossa sunnuntaina 28.4.2013. Ympäristöteoksistaan tunnettu kuvataiteilija Kaisa Salmi ohjasi suuren performanssin, joka käsittelee vuoden 1918 sodan tapahtumia Lahdessa. Tuolloin 22 000 punavankia vietti Fellmanin pellolla kuusi päivää tuomiotaan odottaen.


Yhteisöllisen taideteoksen toteuttamiseen tarvittiin runsaasti vapaaehtoisia. Mukaan toivottiin sekä erilaisia yhdistyksiä ja yhteisöjä että yksityisiä ihmisiä. Osallistuminen ei edellyttänyt esiintymisosaamista, halu yhteiseen kokemukseen riitti. Teokseen osallistuin yli 10 000 ihmistä.


Teoksen koreografian oli tehnyt tanssitaiteilija Hanna Brotherus, jolla oli apunaan 120 apulaisohjaajaa. Määrä on sama, mitä vuonna 1918 Fellmanin pellon vankileirillä oli vartijoita. Tapahtumaan kuului myös musiikkiesityksiä, joista vastasivat Kaisa Korhonen ja Mikko Kuustonen. Paikalla esitettiin muun muassa Heikki Salon sanoittama uusi versio Marseljeesistä. Tapahtuman suojelijana toimi presidentti Tarja Halonen. Tehtävään pyydettiin aluksi presidentti Sauli Niinistöä, joka kuitenkin kieltäytyi.


Tapahtuma kuvattiin myös videoteokseksi, joka esitettiin mm. Lahden Taidemuseossa syksyllä 2013. Performanssi toteutettiin yhdessä Lahden taidemuseon kanssa.


Fellmanin pelto - 22 000 ihmisen elävä monumentti -suurperformanssia ja taide-elokuvaa tukivat:

Suomen Kulttuurirahasto

Samuel Huberin Taidesäätiö

Lahden kaupungin kulttuurikeskus

Artlab

AVEK

Aalto-yliopisto

Lahden tapahtumayksikkö, Lahti Region Oy

In English